Comodon kalustettujen asuntojen varaaminen onnistuu nyt entistä helpommin netissä. Comodon perustaja ja toimitusjohtaja Johanna Latvala kertoo, että prosessien digitalisointi mahdollistaa yritykselle nopean kasvun – myös Suomen rajojen ulkopuolelle. 

– Yritimme monta vuotta löytää juuri meille sopivaa toiminnanohjausjärjestelmää. Emme löytäneet järjestelmää, joka palvelisi meidän liiketoimintaamme ja nimenomaan kalustettujen asuntojen hallinnointia. Markkinoilla olevia järjestelmiä ei pystynyt räätälöidä meidän tämän päivän ja huomisen tarpeisiin. Viime vuonna päätimme rakentaa järjestelmän itse, Johanna kertoo.

Comodo sai projektiin rahoituksen Tekesiltä, joka uskoi yrityksen kykyyn skaalautua myös kansainvälisesti. 

– Prosessien digitalisointi tehostaa toimintaamme. Manuaalisen työn vähennyttyä inhimillisten virheiden määrä vähentyy. Nyt meillä on entistä enemmän aikaa keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen, ja mikä tärkeintä, aitoihin asiakaskohtaamisiin, Johanna sanoo.

Comodo on alan edelläkävijä läpinäkyvyydessä

Uuden toiminnanohjausjärjestelmän myötä asiakkaat voivat varata majoituksen entistä joustavammin netissä.

– Varausjärjestelmä on todella helppokäyttöinen. Nyt sivuiltamme näkee reaaliaikaisesti asuntojen saatavuuden. Sopivan kalustetun asunnon valinta on helppoa, sillä kerromme jokaisesta asunnosta ja sen sijainnista yksityiskohtaisesti. Lisäksi laadukkaat kuvat kertovat enemmän kuin sanat! Jatkossa otamme asunnoistamme myös videokuvaa. Haluamme olla kaikin puolin läpinäkyviä tuotteestamme, Johanna toteaa.

Monille asiakkaille nettivaraus on kätevin vaihtoehto. Yrityskumppanit, jotka varaavat asuntoja usein, voivat lähitulevaisuudessa kirjautua sisään varausjärjestelmään. Omalla sivullaan he näkevät muun muassa menneet ja tulevat varaukset sekä varata majoituksia laskulle.

Pian netissä voi varata myös asuntokohtaisia lisäpalveluita kuten välisiivouksen, avainten toimituksen lentokentälle tai jopa jääkaapin täytön valmiiksi. 

– Nettivaraus helpottaa monien asiakkaiden elämää. Jotkut haluavat mieluummin soittaa ja kyllähän meille edelleenkin saa mielellään pirauttaa – tai tulla vaikka kahville Manskun toimistolle, Johanna naurahtaa.

Tutustu Comodon kalustettuihin asuntoihin ja tee varaus.